keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Historialliset hatut

Vanhan ajan viehätystä

Elokuun lopulla modistit saivat mielenkiintoisen yhteydenoton Sastamalasta. Sastamalan seudun museo oli järjestelemässä näyttelyä, joka kertoisi paikallisen muotiliikkeen vaiheista sekä modistien työstä 1920 luvulta aina 2000 luvulle asti. 
Modistiopiskelijoiden tehtäväksi tuli suunnitella ja valmistaa päähineitä eri aikakausilta, joita museossa kävijät voisivat näyttelyssä käydessään sovitella ja eläytyä menneen ajan tunnelmiin.


Hattujen mallien ja materiaalien suunnittelua 

Tehtäviksi hattumalleiksi valikoituivat bonetti 1800 luvulta, 1900 luvun alun näyttävä lieveälierinen hattu, 1920 luvun kellohattu sekä 1950 luvun pieni harsohattu. 

Bonetti

Bonetin valmisti Viivi. Bonetin tukeminen ja valmistusmenetelmät pyrittiin valitsemaan siten, että valmis päähine kestäisi hyvin kovaakin käyttöä, näyttäen silti ajanmukaiselta. 

Bonetin pohjan ja kaavan valmistusta

Bonetin lipan viimeistelyä pitsinauhalla

Bonetin osat valmiina

Leveälierinen


Leveälierisen hatun valmisti Kaisa. 1900 luvun alussa päähineitä valmistettiin usein oljesta. Koska olkimateriaalia ei ollut saatavilla ja koska se ei välttämättä muutenkaan olisi ollut riittävän kestävä tässä tarkoituksessa, päädyttiin valmistamaan hatun lieri tukevista hattumateriaaleista ja olkipunosnauhalla luotiin vain keveämpää ulkonäköä. Hatun pohja valmistettiin aidosta vanhasta hattusametista, jota löytyi varastojen kätköistä. 


Olkipunoksen kiinnitystä lierin reunaan

Valmis hattu kukka- ja nauhasomisteineen

Cloche


Clochen eli kellolierisen hatun valmisti Noora. Kellolieriseen hattuun materiaaliksi valittin kestävä huopa. Hatun pinnan elävöittämiseksi työhön valittiin kaksi eri, ajanhenkeen sopivaa, värillistä huopaa ja somistamistavaksi valittiin alikeompelu. Alikeompelun avulla työhön saatiin iso ja näyttävä, mutta litteä somiste. 



Alikeompelun valmistusta



Valmis kellohattu

Harsohattu

1950 luvun pienen huopahatun valmisti Sura. Hattuun valittiin vaalea pastellinen vihreä huopa ja somisteet valmistettiin huovasta, harsosta ja helmistä. Hatun muoto saatiin vanhasta kauniista hattutuesta ja mallia somisteisiin, kukkiin ja lintuun otettiin mallia myös vanhoista somistemalleista.



 Somistemateriaalien valintaa


Mallina toimineet vanhat, huovasta valmistetut, lintusomisteet




Valmis hattu



Valmiit hatut pakattiin huolella ja toimitettiin Sastamalan museoon, jossa PääMaja näyttely on avoinna yleisölle 1.10.2016-7.1.2017.
Tervemenoa:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti